PÄIVÄKIRJASSA
.............................................................................................................................................................

 

Torstai 20.03.2008, klo 15.00

Kohti pääsiäistä

Viime viikko oli varsin työntäyteinen ja asiapitoinen. Julkisuus mediassa painottui kuitenkin aivan eri tavoin. Lauantaina olin Kempeleessä Zeppeliinin kauppakeskuksessa, jossa keskustalaiset olivat järjestäneet kunnallisvaaleihin liittyvän tapahtuman. Oli mukava keskustella ihmisten kanssa, vaikka monilla olikin esitettävänä huolia ja tärkeitä asioiden parantamisehdotuksia. Suora palaute ja konkreettiset ehdotukset ovat tärkeitä.

Maanantaina jouduin peruuttamaan kaikki sopimani tilaisuudet ja yritin saada flunssaista oloa paremmaksi. Sitä tuntuukin olevan runsaasti liikkeellä.

Tiistaiaamuna olin radion ykkösaamun haastateltavana kansanedustaja Kari Rajamäen kanssa poliisin toimintaan liittyvissä asioissa. Poliisin toiminta on monessa mielessä turvattava. Ensi vuodeksi saadaankin 15 miljoonaa euroa lisää toimintamäärärahoihin. Meneillään on mittava hallintorakenteen uudistaminen, joka myös osaltaan vaikuttaa johtamiseen. Poliisimme toiminta nautitin kansalaisten silmissä vahvaa luottamusta. Tätä luottamusta on myös määrätietoisesti vahvistettava.

Tiistaina aamupäivällä oli Kempeleen pienoisparlamentin 10-vuotisjuhlassa puhumassa. Oli ilo nähdä, miten innostuneesti, motivoituneesti sekä osaavasti koululaiset olivat tämän parlamentin toiminnan ottaneet. Heillä on ollut todellista päätösvaltaa ja he ovat tätä vastuullisesti käyttäneet. Tulevaa elämää varten tästä toiminnasta on merkittävää hyötyä.

Illaksi ehdin vielä Helsinkiin Säteilyturvakeskuksen neuvottelukunnan kokoukseen. Se on melko uusi elin. Säteilyturvakeskus sinänsä on jo toiminut viitisenkymmentä vuotta ja yleensä se tunnetaan parhaiten ydinvoimalaitosten valvojana, mutta keskuksen toiminta kattaa koko säteilyn kentän.  Kansalaisten turvallisuuden kannalta sen toiminta on hyvin merkittävä ja entistä ajankohtaisempi. Jäin vielä keskiviikkopäiväksi Helsinkiin parin tapaamisen vuoksi ja samalla puhdistamaan pöytää seuraavaa viikkoa varten.

Nyt on kiirastorstai ja valmistaudumme pääsiäisen viettoon. On hyvä jättää politiikan ja mediakohinankin asiat muutamaksi päiväksi sivuun. Kunpa pääsiäisen sanoma koskettasi mahdollisimman monia ihmisiä.

Takaisin