KIRJOITUKSET
.............................................................................................................................................................

Ihmisyys, ystävvys ja välittäminen

Viime viikon torstaina oli ystävänpäivä, jonka myötä keskusteluun nousi ystävyyden, välittämisen yhteisöllisyyden ja yhteisen vastuun merkitys. Se nostaa myös esille yhteiskunnallisen toiminnan keskeisen tavoitteen, ihmisyyden. Monessa mielessä erittäin päivänkohtaiset ovat Santeri Alkion sanat: "Ihmisyys ja sen kehitystarve on asetettava kaiken yhteiskunnallisen toiminnan päämääräksi."

Vaikka nämä periaatteelliset sanat on sanottu kauan sitten, ne ovat ajankohtaiset nykyisessä globalisaation, pörssiyhtiöiden, kvartaalitalouden ja muuttuvien arvojen aikakautena. Muistammeko ja arvioimmeko riittävästi, että kaikki päätökset vaikuttavat aina ihmisten tasolla?

Ihmisyys, välittäminen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat aina kuuluneet keskustan periaatteisiin, samoin sovun rakentaminen eri kansalaisryhmien välillä. Tämä on näkynyt varsin vahvana myös puolueen toiminnassa sen satavuotisen historian aikana..

Me vietämme nykyisin ystävänpäivää. Sotien välisenä aikana vietettiin ns. sovinnollisuuden viikkoa, jonka tavoitteista sen nimikin kertoo paljon. Mm. vuoden 1934 tammikuussa sovinnollisuuden viikkoon liittyen silloinen eduskunnan puhemies Kyösti Kallio puhui radiopuheessaan sovinnollisuudesta, yksilön vastuusta ja yhteisestä vastuusta sekä kansavaltaisen järjestelmämme toimivuudesta. Kyösti Kallion rooli yhteiskuntamme eheyttämisessä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamisessa onkin ollut suuri, mielestäni selvästi vaikuttavampi, mitä historiankirjoitus on tuonut julki.

Historiallinen oli hänen puheensa ääriään täynnä olleessa Nivalan kirkossa 90 vuotta sitten 5.5.1918. Hän, itsenäisyyssenaatin jäsen, oli juuri tullut Nivalaan oltuaan yksitoista viikkoa punaisten valtaamassa Helsingissä  "maan alla". Mielialat olivat valtakunnassa vielä kiihtyneet. Vasta runsaan viikon kuluttua tästä puheesta olivat sodan päättymisen juhlallisuudet Helsingissä. Kallio otti poliittisen riskin puheessaan, mutta puhui lujasti vakaumuksensa mukaan ja sanoi mm.: "Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä."   Tämä sisälsi vahvan linjauksen tulevaan toimintaan nuoren valtakunnan kehittämisessä. Tämän linjauksen vaikutukset näkyivät pitkälle tulevaisuuteen

Välittämiseen ja sosiaalisen vastuuseen liittyen nostan esille toisenkin asian historiasta. Keväällä 1938, 70 vuotta sitten, presidentin rouva Kaisa Kallio täytti 60 vuotta. Hänelle kerättiin merkittävä kansalaislahja, jonka hän päätti luovuttaa säätiölle, jonka toimintaperiaatteet hän itse määritteli. Säätiön tarkoituksena oli perustaa lepokoti naisille, jotka "elämän vaikeuksista ja ruumiillisista vaikeuksista masentuneina tai henkisesti väsyneinä kaipaavat tervehtymistä ja sielunrauha". Tästä sai alkunsa Espoossa toimiva ja nykyään monipuolisia hyvinvointi- ja kylpyläpalveluja tuottava kartanohotelli Kaisankoti. Sen toiminnan yksi pääpainopistealueista on työssä uupuneiden ihmisten kuntoutus, Kaisa Kallion alkuperäisen tavoitteen mukaisesti.

Nykyisin yhteiskuntamme ei ole jakaantunut samalla tavalla kahtia kuin 90 vuotta sitten, jolloin maassa oli sota. Jakautumista ja eriytymistä kuitenkin on edelleen ja joiltakin osin se on vahvistunut. Voidaan sanoa jakautumisen muodostavan pelkistettynä ehkäpä kolme ryhmää. Yksi ryhmä on erittäin rikkaat, miljonäärit. Toisena ryhmänä voi pitää ihmisiä, joihin valtaosa kuuluu eli kohtuullisesti toimeentulevat. Kolmas ryhmä on heikossa taloudellisessa asemassa elävät, joiden määrä on yleistä mielikuvaa suurempi. Yksi aikamme suuri haaste onkin, kuinka menestyminen ja siihen kannustaminen ja toisaalta oikeudenmukaisuus sovitetaan yhteen.

Parasta aikaa on työn alla suuri perusturvauudistus, joka osaltaan parantaa heikoimmassa taloudellisessa asemaassa olevien tilannetta. Sen yhtenä painopisteinä tulee olla ihmisen vähimmäisturva sekä toisaalta työn vastaanottamisen kynnyksen madaltamisen ja työllistyminen.

Sosiaalisen, taloudellisen ja alueellisen oikeudenmukaisuuden eteen on meillä vielä paljon tekemistä.