PUHEET
.............................................................................................................................................................

Tälle sivulle on koottu Tapanin muualla kuin eduskunnassa pitämiä puheita.
Eduskuntapuheisiin voit tutustua Tapanin Eduskuntasivuilla »

Hannu Krankan patsaan paljastusjuhla

Hyvät juhlavieraat!

Haluan aluksi onnitella ja kiittää tämän patsashankkeen alullepanijoita, toteuttajia ja loppuunsaattajia. Tämän hankkeen hoitaminen on ollut isänmaallinen teko. Tämä Pohjois-Suomen merkittävä vaikuttaja saa muistopatsaan noin 400 vuotta parhaiden miehuusvuosiensa jälkeen.


Hänen elämänsä osui merkittävään murrosaikaan. Jos Hetken kuvittelemme elämää ja olosuhteita täällä runsaat 400 vuotta sitten. Ennen vuotta 1595 Liminka kuului oikeastaan Venäjän, ts. Novgorodin alaisuuteen. Olihan Pähkinäsaaren rauhan raja tästä etelään. Kuitenkin Kustaa Vaasa ja hänen poikansa asuttivat tätä maakuntaa voimakkaasti. Yhä uusiutuvat rahakahakat ja taistelut olivat tuttuja tälle alueelle. Mm. Liminka oli poltettu ja hävitetty useita kertoja Hannu Krankan miehuuden päiviin mennessä. Tästä kertoo meille omaa kieltään mm- Linnukka-patsas. Vaikeimpia jaksoja oli aika vuodesta 1570 vuoteen 1595 Täyssinnän rauhaan saakka.

Tämän jälkeen alkoikin kohta nuijasota 1596. Kun pohjois-suomalaiset siihen Hannu Krankan johdolla liittyivät, oli sodan verisiä taisteluja ja käyty ja Jaakko Ilkka oli teilattu. Kokkolan Tarharannan taistelun jälkeen oli murheellinen Santavuoren taistelu, jossa Hannu Krankka jouti vangiksi ja vietiin Turun linnaan. Hänet vapautettiin kuitenkin melko pian Klaus Flemingin kuoltua ja Kaarle Herttuan vallattua syksyllä Turun linnan. Nuijasodassa kärsittiin raskaat tappiot. Menetykset olivat noin 3000 miestä, joka suhteellisesti oli lähes sama kuin tappiomme viime sodissa.

Mielenkiintoinen asia on se, mikä sai pohjoisen miehet liikkeelle. Linnaleirithän eivät olleet vielä tulleet tänne, vaikka niiden tulemisen uhkaa koettiinkin. Lähtökohtaisesti miehet itse päättivät lähteä. Mikä sai miehet lähtemään? Luonnollisesti lähtöön vaikutti Kaarle Herttuan yllytys, olihan valtataistelu käynnissä. Se ei kuitenkaan voinut olla riittävä syy. Keskeinen syy oli se, että he kokivat asemansa, perinteisen vapautensa ja riippumattomuutensa, ja elinkeinonsa uhatuksi. He olivat jo silloin vuosikymmenin ajan joutuneet aseellisestikin puolustamaan oikeuksiaan ja elämäänsä venäläisiä vastaan.

Olot olivat nyt sekavat. Hallintojärjestelmä, veronkantojärjestelmä ja niihin liittyvät epäoikeudenmukaisuudet ja jopa sorto olivat synnyttäneet vastarinnan. Tähän liittyi myös uskonto. Olihan silloinen Ruotsin kuningas Sigismund, joka asui Puolassa, roomalaiskatolinen.

Sodan jälkeen Hannu Karankalla oli merkittävä asema. Hän oli valtiopäivämies ja oli mukana Kustaa II Aadolfin kruunajaisvaltiopäivillä 1617 yhtenä harvoista pohjoissuomalaisista. Hän oli lohivouti, nimismies, rajavartioston ja nostoväen päällikkö eversti arvoltaan ja kuninkaan uskottu monissa eri tehtävissä. (Todettakoon, että kun Oulu on juuri nyt viettänyt 400-vuotisjuhliaan, se perustettiin 10 vuotta Täyssinnän rauhan ja 8 vuotta nuijasodan päättymisen jälkeen)

Hannu Krankan asema oli sikäli mielenkiintoinen, että se ei syntynyt ylhäältä annettuna vaan se syntyi ensin alhaalta päin luottamuksena. Hän sai vastuullisia tehtäviä ja kantoi vastuunsa." Alhaalta päin" syntyneeseen luottamukseen tuli myös kuninkaan luottamus.

Hannu Krankan elämäntyöhön liittyen nousee mieleeni kaksi asiaa, joita haluan kosketella. Toinen on tärkeä suomalaiseen yhteiskuntaan keskeisesti vaikuttanut ja vieläkin vaikuttava käsite "vapaa ja itsenäinen talonpoika". Viime kädessä tähän käsitteeseen liittyi se, miksi miehet täältä lähtivät nuijasotaan. Siinä ei mielestäni historian tutkimuksenkaan valossa ollut ensi sijassa kysymys kapinasta tai vallankumouksesta vaan oikeuksien ja elämisen vapauden puolustamisesta. Siinä ei ollut kysymys vastuun kaihtamisesta tai röyhkeydestä vaan vastuun kantamisesta.

On mielenkiintoista, että tämä asia on vahvasti vieläkin näkyvissä Suomessa ja Ruotsissa. Suomenlahden ja Itämeren eteläpuolella ja itäpuolella olivat maaorjuus ja läänitykset ja alistettu talonpoika yhteiskuntaan kuuluvia asioita ja heijastui koko yhteiskuntaan.

Kun puhumme vapaasta talonpojasta, olemme suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän juurilla.Vapaat miehet, talonpojat kokoontuivat jo ennen Krankan aikaa käräjäkiville, myöhemmin myös kirkonmäelle keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioista. vapaaehtoisesti kenenkään käskemättä. Tässä ovat erityisesti kunnallishallinnon ja demokraattisen yhteiskuntajärjestelmämme juuret. (Mm. EU:n entinen oikeusasiamies Jacob Söderman on tätä joissakin kirjoituksissaan käsitellyt)

Kaukaa periytyvät toimintatavat ja periaatteet ovat olleet pohjana yhteiskuntajärjestelmämme synnyssä. Kun Hannu Krankan jälkeläisiin kuuluva K. J. Ståhlberg kirjoitti Suomen perustuslain itsenäisyytemme alussa, ei se syntynyt hetken mielijohteesta vaan siihen vaikutti myös tämä perintö. Tähän perintöön kuului vahva halu puolustaa vapautta ja oikeuksia ja toisaalta vahva tahto tehdä työtä omalla tilalla. Nämä asiat ovat olleet niin tärkeitä, että niiden puolustamiseksi on oltu valmiita tekemään ja uhraamaan paljon. On oltu valmiita puolustamaan näitä asioita sanan mukaisesti kaikin hengen ja ruumiin voimin.

Tässä asenteessa on myös keskeinen tekijä sille, että meillä täällä Suomessa ja erityisesti Pohjois-Suomessa on luonnonolosuhteisiin nähden ollut hyvä elintaso verrattuna huomattavasti eteläisempiin maihin. Tältä pohjalta me tänä päivänä elävät suomalaiset olemme saaneet toimia.

Tähän käsitteeseen on liittynyt myös tavoite luovuttaa saatu perintö tulevalle sukupolvelle vielä paremmassa kunnossa kuin itse oli se saatu.

Mietin tätä asiaa, kun olin oman sukuni sukujuhlassa viime vuonna Nivalassa. Sen sukuhaaran kantaisä oli saanut lunastettua kruununtilan itsenäiseksi vuonna 1758 ja kauppakirjassa todettiin seuraavaa:

"Siitä syystä Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa sekä Ruotsin Kruunu luovuttavat mainitun Konttilan tilan N:o 16, joka käsittää 1/3 manttaalia ja sijaitsee Pidisjärven kylässä Kalajoen pitäjässä, Oulun eteläisessä voutikunnassa ja Pohjanmaan läänissä ja jonka antoivat omistukseen asukkaalle talolliselle Olavi Antinpojalle, hänen vaimolleen, lapsilleen ja perillisilleen, niin myös perillisten perillisille, rakennuksineen, maineen, peltoineen, niittyineen, metsineen, tilusmaineen, kaloineen ja kalavesineen, myllyineen sekä kaikkine muine lisätiluksineen vesistöissä ja kuivalla maalla, lähellä ja kaukana, mitään pois pidättämättä kaikesta siitä, mikä niihin kuuluu, oikeuden perusteella tulee kuulua ja laillisesti voidaan niihin lisäksi saattaa, nauttia ja pitää SUKUPERINTÖOIKEUDELLA IKUISESSA OMISTUKSESSA, kuten laki sallii."

On jykevästi sanottu. Omistusoikeus oli tarkoitettu lujaksi.

Minun sukupolveni lapsille opetettiin kansakoulussa laulu:

"Tätä peltoa kynteli taattoni mun, tätä kynteli taaton taatto
Se ostettu otsin on helmeilevin, ilon tuskan se tuttua maata.

Tätä astun mä nyt eikä kenkään mua, pois aurani jäljiltä saata.
Taas kypsempi kynnös jälkeeni jää, tuhatmuistojen pyhää maata."

Tämä laulu kertoo oikeastaan oleellisen käsitteestä vapaa ja itsenäinen talonpoika

Vahvaksi ja toimivaksi koettu yhteiskuntajärjestelmämme on kestänyt monet koetukset. Edelleenkin se on hyvin toimiva ja perusteiltaan samana säilynyt. Kun tarkastelemme itsenäisyytemme aikaa, se on kestänyt 1930-luvun levottoman ajan, vaikean sota-ajan ja sen jälkeisen kylmän sodan ajan. Uskon, että se kestää myös EU-ajan. Se kestää myös nyt käynnissä olevan suuren muutoksen ajan kuntakentässä. Muutoksessa on syytä muistaa hallintorajoista riippumatta kansalaisten todelliset vaikuttamismahdollisuudet, ts. paikallinen demokratia säilyy.

Tasavallan presidentti Kyösti Kallio puhui tästä talvisodan päätyttyä radiopuheessaan 14.3.1940. "Meillä on mahdollisuuksia rakentaa tulevaisuuttamme, sillä Suomen kansa on säilynyt, valtiokoneistomme on koskematon, ja suomalainen kansallistunto ja kunnia ovat jäljellä koskemattomana ja entistä määrätietoisempina tulevista tehtävistään." Suurista menetyksistä huolimatta yhteiskunnan ja tulevaisuuden rakentamisen kannalta ydin oli säilynyt.

Mielenkiintoista on tässä samassa yhteydessä todeta, mitä sotien aikainen Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov totesi haastattelussa 1960-luvulla. "Viisaasti tehtiin, että Suomea ei yhdistetty takaisin meihin. Siitä olisi tullut haava, joka ei koskaan parane. Ei itse Suomi vaan tämä haava olisi antanut aiheen ryhtyä toimiin Neuvostovaltaa vastaan. Siellähän ihmiset ovat itsepäisiä, sangen itsepäisiä. Siellä olisi ollut sangen vaarallinen vähemmistö"

Taisi Molotov osua kohtuullisen oikeaan.


Hyvät juhlavieraat!

Toinen asiakokonaisuus on juuret, historia ja arvot. Juurten etsiminen, sukututkimus ja omien lähtökohtien etsiminen on nykyään entistä suositumpaa. Juurten merkitys on yritetty joskus kieltää. Näin tapahtui mm. Neuvostoliitossa, jossa yritettiin luoda uusi käsite "neuvostoihminen", joka olisi vapaa muusta kansallisuudesta, heimosta kylästä ym. Tässä epäonnistuttiin. Ne ovat syvällä ihmisessä. Me jokainen olemme saaneet suvustamme ja omista lähtökohdistamme perinnön, joita kuljetamme mukanamme.

Oman suvun, kylän, paikkakunnan ja maan historian tuntemus antaa merkittävästi syvyyttä asioiden tarkasteluun. Olen usein ajatellut, miten vahva on tämän oman alueemme, Lakeuden, historia. Se liittyy monelta osin vahvasti koko maamme historiaan. On tärkeä, että tämä näkökulma näkyy sopivasti myös alueemme koulujen historian opetuksessa. Se saisi näkyä enemmän monissa ajankohtaisissa näkyvissä asioissa.

Elämme nopeasti muuttavassa globalisoituvassa maailmassa. Elämme ns. maailmankylässä, ts. olemme reaaliaikaisessa yhteydessä melkein mihin tahansa maapallolla. Näissä oloissa on entistä tärkeämpää, että tiedämme, mistä olemme kotoisin ja rohkenemme pitää arvossa meille tärkeitä asioita. Kansallisten, paikallisten ja lähiyhteisön arvot oikeastaan vain korostuvat kansainvälistyttäessä. Voi hyvin perustellusti sanoa, että onnistuneen kansainvälisen toiminnan perusasioita on omien juurien ja arvojen arvostaminen. Silloin oppii arvostamaan myös toisia ja ymmärtämään erilaisuutta.

( Kun presidentti Paasikivi päätti viimeisen presidenttikautensa, hän piti puheen, jonka lopuksi hän ikään kuin testamenttinaan totesi äskeiseenkin asiaan liitettynä. "Miten ulkonaiset olot ja maailman tapaukset kohtaloihin vaikuttavatkaan, kansan ja varsinkin pienen kansan tulevaisuus riippuu viime kädessä sen siveellisestä ja henkisestä voimasta, sen uskollisuudesta itseänsä, omia ihanteistansa, omia kansallisen elämänsä perusarvoja kohtaan. Ilman näitä henkisiä voimia kansa ei voi pysyä pystyssä. Luotan siihen, että Suomen kansassa on näitä siveellisiä voimia." Tämä on täyttä asiaa lähes 50 vuotta näiden sanojen lausumisen jälkeenkin. )

Tämän päivän haaste on meille tämän seudun asukkaat ja toimijat se, kun alueelle muuttaa runsaasti uusia ihmisiä, että he juurtuisivat hyvin ja tuntisivat alueemme kotiseudukseen.



Hyvät kuulijat


Hannu Krankka oli merkittävä vaikuttaja, toimija. Hän toimi kotiseutunsa, sen ihmisten ja koko maansa parhaaksi niissä puitteissa ja olosuhteissa, jotka silloin vallitsivat. Hän kantoi täysimittaisesti vastuunsa. Hänen toimintansa osoitti, että asioihin kannattaa vaikuttaa. Pelkästään valittamalla ei saa aikaan mitään. Yhteisen vastuun kantamisesta meillä on opittavaa entisistä toimijoista.

Hannu Krankasta on loppujen lopuksi aika vähän tutkittua tietoa. Olisi hyvä, jos tähän tutkimiseen joku innostuisi vaikkapa opinnäytteen muodossa. On myös muita aluettamme koskevia historian jaksoja , joita olisi syytä tutkia. Uskon, että alueeltamme löytyy asiaan kannustusta myös eri tahoilta stipendin tms muodossa.

Lopuksi haluan vielä kiittää ja onnitella patsashankkeessa mukana olleita ja onnitella kuvanveistäjä Niilo Rikulaa erittäin hyvin onnistuneesta patsaaasta.