PÄIVÄKIRJASSA
.............................................................................................................................................................
Maanantai 31.08.2009 klo 23.00 |
Lähiruokaviesti ja muuta
Olin tänään aamulla mukana valtakunnallisen lähiruokaviestin aloitusosuudella Muhokselta Tyrnävälle. Tämän etapin pituus oli runsaat 20 kilometriä ja pyöräilijöitä oli parikymmentä. Viesti kulkee länsirannikkoa pitkin Turkuun ja edelleen Helsinkiin, jonne viestikapula saapuu lauantaina 5.9. Pyöräilijät kastuivat melkoisesti, kun muutaman kilometrin ajon jälkeen alkoi sataa ja satoikin kunnolla. Onneksi ilma oli kuitenkin melko lämmin. Lähiruokaviestillä halutaan korostaa lähiruoan eli oman alueen ruoan merkitystä koulujen, päivähoidon ja vanhustenhuollon ruokapalveluissa. Viestin sanoma on varsin kannatettava.
Tänään oli maakunnan kansanedustajat sanomalehti Kalevan vieraina ja sen jälkeen kuulimme Pohjois-Pohjanmaan liiton tiloissa eläkeläisjärjestöjen ajankohtaisia terveisiä. Heidän esille ottamistaan asioista on mielestäni yksi kiireellisimmistä omaishoidon kehittäminen. Omaishoito on vapaaehtoinen hoitomuoto, mutta on tullut selvästi osaksi yleistä terveydenhuoltoa. Omaishoidon palkkaus ja verokohtelu on saatava nykyistä selvästi paremmalle tasolle, lähemmäksi työn vastuullisuutta ja rasittavuutta. Omaishoito on vaikuttava, inhimillinen ja erittäin edullinen hoitomuoto.
Kuulimme myös Pohjois-Pohjanmaan liiton katsauksen ajankohtaisiin asioihin. Pitkään käsittelimme Seinäjoki – Oulu ratahanketta. Budjettiesityksessä ensi vuodelle on osoitettu hankkeelle lisärahoitusta niin, että työt pääsevät jatkumaan. Olisi kuitenkin saamamme selvityksen perusteella erittäin kannatettava, että rata olisi kaksiraiteisena Ouluun saakka. Investointi tuottaisi siihen kohdistetut varat kohtuullisessa ajassa. Tällaisissa tilanteissa pitäisi budjettikehysten joustaa. On tilanteita, niin kuin tässäkin, jossa emme voi ajatella, että meillä ei ole vara investoida vaan päinvastoin, että meillä ei ole vara olla investoimatta.
Illalla sirkkelöin kokona polttopuita niin kauan kuin näki. Polttopuiden tekeminen on yksi rentouttavimpia töitä, samoin talvella takan ja uunin lämmittäminen.