PÄIVÄKIRJASSA
.............................................................................................................................................................

 

Lauantai 31.01.2009 klo 20.20

Elvytystä

Eilen julkistettiin hallituksen elvytyspaketti, jonka voi sanoa lisäävän luottamusta talouteen ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen. Paketin yhteydessä päätettiin merkittävästä sosiaalipoliittisesta uudistuksesta, kun tehtiin päätös toteuttaa takuueläke sekä lapsilisien, alimpien päivärahojen, kotihoidontuen ja yksityisen hoidon tuen sitominen indeksiin. Päätöstä voi luonnehtia jopa historialliseksi ja se merkitsee Keskustan pitkään tavoittelemien asioiden toteuttamista. Tämä merkitsee sitä, että vähimmäiseläke nousee nykyrahassa mitattuna 685 euroon ja uudistuksen voimaan tullessa 1.3.2011 runsaat 700 euroa indeksistä riippuen.

Päätös merkitsee sitä, että sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta halutaan huolehtia suhdanteista riippumatta. On useaan kertaan viime vuosina todettu, että heikoimmassa taloudellisessa asemassa ovat pienellä eläkkeellä olevat ja monilapsiset yhden tulonsaajan perheet. Näin tuleva pieni taloudellinen tuki menee todella tarpeeseen ja välttämättömyyshyödykkeiden ostamiseen. Usein kuulee sanottavan, että on ensin saatava aikaa jakovaraa, ennen kuin voi toteuttaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja uudistuksia. Todellisuudessa on kuitenkin usein juuri toisin päin eli niin, että pitää vahvistaa heikoimmassa taloudellisessa asemaassa olevien tilannetta, jotta syntyy jakovaraa.

Hallitus varautuu tulevaisuuteen mm. parantamalla tiestöä ja auttamalla monien rakennushankkeiden käynnistymistä. Toimenpiteet ovat suhdannepoliittisesti oikeita ja toimina erittäin tarpeellisia. Pohjois-Pohjanmaan kansanedustajana olen tyytyväinen siihen, että Seinäjoki-Oulu rataosuuden perusparannukseen ja Oulun lentoaseman kehittämiseen osoitettiin määrärahaa.

Tämän päivän puuhastelin kotona. Tein rästiin jääneitä töitä, kirjoitin, luin ja lämmitin leivinuunin. Siitä tulee sitten mukavaa lämpöä pitkän aikaa.

Takaisin