PÄIVÄKIRJASSA
.............................................................................................................................................................
Lauantai 29.08.2009 klo 22.45 |
Politiikan syksy on käynnistynyt
Politiikan syksy on käynnistynyt täysimääräisesti. Niinpä aloitan jälleen säännöllisen kirjoittamisen myös päiväkirjaan. Olen parasta aikaa uudistamassa omia sivujani, jotta niiden lukeminen ja niiden päivittäminen olisivat helpompaa.
Viime viikolla olivat koolla Keskustan ja Kokoomuksen eduskuntaryhmät. Niiden jälkeisinä päivinä oli hallituksen budjettiriihi, jonka aikaansaannosta pääsemme eduskunnassa käsittelemään runsaan kahden viikon kuluttua. Budjetin laatiminen on vaikeampaa kuin pitkään aikaan. Vaikka menoja on katsottu tiukalla sihdillä, valtio joutuu ottamaan lainaa 13 mrd euroa, joka on valtava summa lukuna ja myös suhteellisesti, kun budjetin loppusumma on noin 50 mrd euroa.
Keskustelua herättivät julkisuudessa eniten veroratkaisut. Oli välttämätöntä, että hallitus pysyi jo eduskunnan hyväksymässä ratkaisussa alentaa ruoan arvonlisäveroa 12 prosenttiin. En ymmärrä, että tätä yritettiin voimakkaastikin joillakin tahoilla saada kumotuksi. Budjettiriihessä päätettiin esittää, että ensi vuoden heinäkuussa alennetaan myös ravintolaruoan arvonlisäveroa 13 prosenttiin, johon tasoon muutetaan myös kaupparuoan alv ja samalla nostetaan yleinen alv. yhdellä prosenttiyksiköllä 23 prosenttiin. Kun seuraavaksi joudutaan veroja korottamaan, mielestäni voidaan kiristää myös tuloverotusta ylemmissä tuloluokissa. Monet hyvin ansaitsevista on valmiita tämän myös hyväksymään, jotta lamasta päästäisiin eteenpäin. Budjetin muihin asioihin palaan myöhemmissä kirjoituksissa.
Oli mukava todeta, että Keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa henki oli hyvä ja innostunut, varsinkin kun ottaa huomioon kesäkuukuisen värikkään vaalirahauutisoinnin. Sekä puheenjohtaja Matti Vanhanen että eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli pitivät hyvät alustukset. Aikaisempia vuosia enemmän puhuttiin aatteesta ja peruslinjauksista. Vanhanen totesi mm. että nyt ei lamasta nousemista perusteta ensisijaisesti leikkauksiin, kuten tehtiin edellisen laman jälkeen, erityisesti Lipposen I hallituksen aikana ja jonka kielteiset vaikutukset tuntuvat vieläkin. Vanhanen otti vahvasti esille myös perheverotuksen uudistamisen pienten lasten vanhempien osalta. Tämä on varsin kannatettava esitys, jota mm. valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen viime vuonna esitti.
Olin torstaista lauantaihin vetämässä Hallinvaliokunnan matkaa Ahvenanmaalle. Tutustuimme mm. kuntien toimintaan, joka jonkin verran poikkeaa muusta Suomesta, koska esimerkiksi terveydenhuolta järjestetään maakunnallisella tasolla. Luonnollisesti kävimme lääninhallituksen, maakuntapäivien ja maakunnanhallituksen toimintaan liittyviä ajankohtaisia asioita läpi. Ahvenmaalla on vajaat 28.000 asukasta, itsehallinto, vaikuttava luonto, mielenkiintoinen historia ja ystävälliset ihmiset. Ehdimme matkan aikana hetkeksi pysähtyä myös Bomarsundin linnoituksen raunioille. Juuri Bormasundiin liittyy tunnettu laulu Oolannin sodasta.
Ilmassa alkaa olla syksyn tuntu. Viljan puinti ja perunan nosto ovat alkaneet ja muuttolinnuista monet ovat jo suunnanneet etelään. Seuraavat viikot jouluun saakka tulevat olemaa tiivistä työn aikaa. Takaisin