PÄIVÄKIRJASSA
.............................................................................................................................................................

Nivalassa

Perjantai-iltana olin tiiviin eduskuntapäivän jälkeen Nivalassa. Siellä oli ystävänpäiväviikon kolmas tilaisuus järjestetty Saalasti-saliin. Nivalaan on aina mukava mennä, varsinkin, kun merkittävä osa juurista on sieltä. Siellä olen käynyt myös aikanani lukion. Ohjelma oli hyvä ja koko tilaisuus oli järjestetty hyvää ja toimivaa nivalalaista tapaa noudattaen talkoilla eli kuten paikallisesti sanotaan, kökällä. Ohjelmassa oli lasten ja nuorten korkeatasoisia musiikkiesityksiä, vaikuttavia runoesityksiä ja yhteislaulua. Puheenvuorossani käsittelin mm. ystävyyden, ihmisyyden ja välittämisen teemoja sekä niiden liittymistä päivän politiikkaan. Olin yllättynyt suuresta väkimäärästä, jota oli tullut noin 130 henkeä, monia myös naapuripitäjistä.

Vaikka julkisuudessa on paljon viime aikoina kohistu kansanedustajien käyttäytymisestä ja samalla sivuttu koko eduskunnan arvovaltaa, on ollut ilo todeta viikon kolmessa tilaisuudessa, että luottamus parlamentin toimintakykyyn ei ole mennyt. Tästä yhtenä osoituksena oli mielestäni mm. se, että ihmiset esittivät hyviä ja perusteltuja kannanottoja, kysymyksiä ja toimeksiantoja. Ihmiset haluavat edelleen luottaa siihen, että asioihin parlamentarismissa voidaan vaikuttaa paljon edustajien kautta. Tämä on edustajille haasteellinen ja aina vakavasti otettava asia. Nivalan tilaisuudessa halusin erikseen mainita, että paikkakunnan oma kansaedustaja, hyvä ystäväni Pekka Vilkuna, on ollut kohtuuttoman julkisen kohtelun kohteena.

Koska tilaisuus oli Saalasti-salissa, mieleeni useampi ajankohtainen asia. Opetusneuvos Kerttu Saalastin ansiot juuri 50 vuotta täyttäneen Oulun yliopiston perustamisessa olivat keskeiset. Yliopiston perustaminen antoi ratkaisevan sysäyksen koko maakunnan kehittymiselle.

Viime joulukuussa Suomi täytti 90 vuotta. Tasan 90 sitten Suomessa käytiin sotaa, joka oli vapaussota, mutta muodostui myös traagiseksi kansalaissodaksi. Sodan päätyttyä toukokuussa 1918 Kerttu Saalastin isä Kyösti Kallio puhui Nivalan kirkossa järjestetyssä suuressa kansalaisjuhlassa voimakkaasti sovinnon puolesta. Hän sanoi mieliin jäävästi: ”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalasia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä.” Nämä sanat ovat monessa mielessä edelleen ajankohtaiset.

Tämän ystävänpäivän viikon teemaan sopii myös se, mitä Kerttu Saalastin äiti Kaisa Kallio teki 70 vuotta sitten.  Kun hän täytti 60 vuotta keväällä 1938, hänelle kerättiin kansalaislahja, jolla hän halusi perustaa lepokodin naisille, jotka "elämän vaikeuksista ja ruumiillisista sairauksista masentuneina tai henkisesti väsyneinä kaipasivat tervehtymistä ja sielunrauhaa”. Näin sai alkunsa säätiö, jonka ylläpitämänä toimii monipuolinen kylpylä- ja hyvinvointipalveluja tuottava kartanohotelli Kaisankoti Espoossa. Toiminnan yksi painopistealueista on työssä uupuneiden ihmisten kuntoutus, Kaisa Kallion alkuperäisen tavoitteen mukaisesti. Välittäminen näkyy näin myös teoissa eikä vain puheissa.