KIRJOITUKSET
.............................................................................................................................................................

Ikäihmiset - merkittävä voimavara

Tasavallan presidentti Tarja Halonen järjesti viime tiistaina vanhustenhuoltoa ja hyvinvointiyhteiskuntaa käsittelevän keskustelutilaisuuden Presidentinlinnassa. Tilaisuuteen oli kutsuttu osallistujia yhteiskunnan eri alueilta, mm. kansanedustaja kustakin puolueesta, virkamiehiä ja tutkijoita, hoito- ja vapaaehtoistyön ammattilaisia sekä kansalaisjärjestöjen ja tiedotusvälineiden edustajia. Olin mukana Keskustan edustajana.

Nelituntinen keskustelu oli varsin antoisa. Presidentin lisäksi alustuspuheenvuoron käyttivät peruspalveluministeri Paula Risikko, talousasioiden alivaltiosihteeri Vesa Vihriälä, Stakesin pääjohtaja Vappu Taipale sekä arkkiatri Risto Pelkonen.

Elämme nyt historiamme voimakkaimman väestörakennemuutoksen aikaa. Muutamassa vuodessa eläkkeellä olevien osuus koko väestöstä kasvaa ja työssäkäyvien osuus laskee merkittävästi. 

Presidentti Halonen korosti avauspuheenvuorossaan mm. palvelusektorin tärkeyttä ja inhimillisen vanhuuden turvaamista. Hän totesi myös, että aina ihmiset ovat hoitaneet itseään ja toisiaan ja tätä tulee tukea.

Arkkiatri Risto Pelkonen toi esiin mm. sen suuren sosiaalisen pääoman ja voimavaran, joka ikäihmisillä on.

Puheenvuoroissa yleensä korostui eri toimenpiteiden vaikuttavuus ja niiden arviointi, vanhustyön osaaminen ja koulutus, kaikkien vastuu vanhustenhuollosta, omaishoidon ja palveluasumisen kehittäminen. Turhan usein vanhuksista puhutaan ongelmana, vaikka ikäihmiset tulisi monin tavoin nähdä voimavarana. Suurimpia ongelmia vanhuksilla on yksinäisyys ja turvattomuus.

Mielestäni yksinäisyyttä lisää myös se, että nykyinen elämisen tapa on hyvin privatisoitunutta ja itsekeskeistä. Yhteisöllisyys ei ole, vaikka siitä nykyään taas puhutaankin, niin hyvä ja toimiva kuin se voisi olla. Liian monella vanhuksella ei ole lähellään ketään ihmistä ja silloin "lähimmäksi omaiseksi tulee viranomainen". 

Vanhustyössä tulee nähdä keskeisenä asiana ihmisyys ja inhimillisyys. Jokainen vanhus on oma yksilö ja tarvitsee kunniallisen kohtelun. Omatoimisuuden tukeminen ja kuntouttavan toiminnan vaikutus vahvistavat merkittävästi vanhusten hyvinvointia.   

On syytä todeta, että vaikka saisimme rakennettua kuinka hyvän ja monipuolisen järjestelmän, se ei toimi hyvin, jollei myös asennoituminen ikäihmisiin ole kohdallaan. Asenteet eivät muutu vain lakeja säätämällä.

On luonnollista, että ikäihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen tarvitsee lisää resursseja, mutta se ei pelkästään riitä. Tarvitsemme myös uusia toimintatapoja. Vastuuta vanhustyöstä ei voi jättää vain sosiaali- ja terveydenhuollossa toimiville vaan se koskettaa kaikkia. Erityisesti on huolehdittava oikeudenmukaisuudesta niiden osalta, jotka eivät kykene enää etujaan valvomaan.

Kun puhumme väestörakenteen nopeasta muutoksesta, syntyy helposti se kuva, että vanhusten osuus sinänsä on on ongelma. Se ei ole ongelma. Sen sijaan ongelma yhteiskunnallisesti alkaa olla lasten, tulevaisuuden rakentajien, pieni määrä.

Ikäihmiset on merkittävä tekijä suomalaisen identiteetin, kansallisten arvojen ja kulttuurin säilymisessä ja juurtumisessa. Heillä on paljon, kuten nykyään sanotaan, hiljaista tietoa.

Uskon, että tällä seminaarilla on sysäysvaikutus vanhustenhuollon kehittämiselle maassamme. Seminaari oli hyvä ja rakentava ja peruslinjoiltaan verrattain yksituumainen sekä muodosti hyvän kokonaisuuden.

Ikäihmiset ovat yhteiskuntamme merkittävä voimavara.