KIRJOITUKSET
.............................................................................................................................................................

 

Kolumni Oulu-lehdessä 31.12.2008

Vuoden vaihtuessa

Vuosi vaihtuu poikkeuksellisessa tilanteessa. Harvoin talouden ennusteet ja näkymät ovat muuttuneet puolessa vuodessa niin paljon kuin viime kesän jälkeen. Taloudellisen taantuman syvyys ja laajuus eivät ole vielä kokonaisuudessaan näkyvissä. Sen me kuitenkin tiedämme, että tämä maailmanlaajuisen rahoituskriisin käynnistämä taantuma koskettaa meitä kaikkia.

Tässä tilanteessa nousee esille kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, miten selviämme lamasta mahdollisimman vähin vaurioin. Toinen on se, miten valmistaudumme aikanaan koittavaan uuteen talouden kasvuaikaan, koska sekin laman jälkeen aina tulee. Sekä laman, että kasvun aikana talouden resurssit jakautuvat osittain uudelleen. On silloin tärkeä, että kansakuntana osaamme toimia oikein ja olla valmiina ottamaan vastaan uuden kasvun.

Nyt, jos koskaan, tarvitaan vastuuntuntoa. Sekä voimakkaan taloudellisen kasvun aikana että nopeasti laskevan talouden aikana tulee esiin ihmisen ahneus. Yksi nykyisen taantuman perussyitä onkin nopean ja helpon voiton tavoittelu ja rikastumisen tarve. Ylikorostunut vapaa markkinatalous kärjistää sekä nousu- että laskukautta. Vastuullinen vapaus on oikea lähtökohta sekä yhteiskunnassa että taloudessa.

Vastuunottoa tarvitaan niin elinkeinoelämässä, yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kuin yksityisten kansalaisten toimissa. Monessa yrityksissä painitaan rahoitusongelmien ja tilausten hiipumisen kanssa ja monet miettivät osalle henkilöstöä lomautuksia tai irtisanomisia. Jos mahdollista, niiden kynnystä tulisi yhteisin ponnistuksin pyrkiä nostamaan. Nyt olisi hyvä aika investoida suunnitelmallisesti, varsinkin jos rahoitus on kohtuullisesti järjestettävissä. Tämä koskee sekä julkisyhteisöjä, yrityksiä että yksityisiä ihmisiä. Nyt investointikustannukset ovat edullisemmat ja työvoimaa alkaa olla paremmin saatavissa kuin vielä joitakin kuukausia sitten. Valtiovallan osuus investointien tukemisessa ja elvyttävien toimien aikaansaamisessa on tärkeä.

Taantuman myötä monet muutokset vain vauhdittuvat. Tämä näkyy monilla teollisuuden aloilla mm. metsä-, auto- ja energiateollisuudessa sekä ICT -teollisuudessa. Joidenkin tuotteiden kysyntä laskee pysyvästi alemmalle tasolle ja toisaalta uusia asioita tulee markkinoille.

Samanaikaisesti suurten taloudellisten muutosten kanssa on käynnissä monia merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia ja uudistuksia. Valmistelussa olevista merkittävimpiin kuuluvat sosiaaliturvauudistus ja valtion aluehallintouudistus. Ilmastoon, energiaan ja turvallisuuteen liittyvät asiat ovat myös alkavana vuonna keskustelun ja päätöksenteon kohteena. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa korostuu yhteisvastuu ja toivottavasti irtopisteiden keruu jää nyt vähäiseksi.

Talouden taantuma ja monet muutokset asettavat miettimään ja arvioimaan aina asioiden tärkeysjärjestyksiä, mittasuhteita ja arvoja sekä suuntamaan mahdollisimman kestävältä pohjalta tulevaisuuteen. Muutokset ovat aina myös mahdollisuuksia. On tärkeä, että vaikeanakin aikaan päätöksiä tehtäessä näkyvät keskeisinä asioina ihmisyys ja oikeudenmukaisuus.


Hyvää Uutta Vuotta!

Takaisin