KIRJOITUKSET
.............................................................................................................................................................

 

Kolumni Oulu-lehdessä 20.8.2008

Oulun seutu ja sen tulevaisuus 
 
Oma seutukuntamme, Oulun seutu, on ollut viime vuosien ajan tunnettu vahvasta taloudellisesta kasvusta, tavoitteellisesta ja hyvästä yhteistoiminnasta, kasvavista ja kansainvälisestikin menestyvistä yrityksistä sekä hyvistä ja tuloksekkaista koulutusmahdollisuuksista. Seutukuntamme on selkeästi vahvistanut asemaansa valtakunnan merkittävien kasvukeskusten joukossa. Tämä on heijastunut koko maakuntaan. Olemme pitäneet myönteistä kehitystä melko luonnollisena myös tulevaisuudessa.

Myönteinen kehitys ei ole kuitenkaan itsestään selvää. Ulkoisten tekijöiden, kuten kansainvälisen talouskehityksen merkitys on suuri. Me voimme myös itse omalla toiminnallamme vaikuttaa hyvään tulevaisuuteen.

Taloudellisten suhdanteiden heikentyessä kilpailu eri kasvukeskusten välillä kiristyy. Niinpä yksittäisen kunnan kilpailukohde ei ole naapurikunta, vaan toiset kaupunkiseudut, jotka eivät välttämättä ole edes oman maamme kaupunkiseutuja.

Merkittävimpiä yksittäisiä investointihankkeita seudullamme, ja koko Pohjois-Suomessa, ovat pääradan kaksoisraiteen ulottaminen Ouluun saakka ja Oulunsalon lentoaseman laajennus. Ne olisi toteutettava mahdollisimman pian.

Seudun menestys on ratkaisevasti kiinni seudun toimijoiden tahdosta ja kyvystä muodostaa yhteiset tavoitteet ja toimia niiden saavuttamiseksi. Tähän puolestaan vaikuttaa luottamus, niin kunnan tai muun yhteisön sisällä kuin kuntien välillä. Kunnat tai eri yhteisöt eivät sinänsä luota tai ole luottamatta, vaan niissä toimivat ihmiset.

Luottamus ja yhteistoiminta ovat joutuneet Oulun seudulla koetukselle suunniteltaessa peruspalveluiden yhteistä järjestämistä PARAS-hankkeen mukaisesti ja toteutettaessa elinkeinopolitiikkaa. Toisinaan kuulee sanottavan, että me kyllä tulemme toimeen aivan yksinkin, jos ei "meidän malli" kelpaa muille. Hyvin saattaa tullakin, mutta kyse onkin siitä, miten paljon enemmän saataisiin aikaan yhdessä ja yhteisesti rakennetuilla ja päätetyillä malleilla, olipa lopputavoitteena sitten eriasteinen yhteistyö tai kuntaliitokset. Joskus yhteisiä toimia voi rasittaa pelko yhteistyökumppanien itsekkäistä tavoitteista oman vilpittömän tarkoituksen rinnalla. Epäluulo voi halvaannuttaa.

Oulun seutu on rakenteeltaan jo nyt tiivis. Esimerkiksi, jos seudulle tulevan yrityksen palveluksessa on enemmän kuin kolme henkilöä, eivät he kaikki todennäköisesti asu samalla paikkakunnalla. Näin vaikutus jakautuu. Luottamusta on aina syytä vaalia. Turhan usein mietimme itse kukin, että voiko tuohon luottaa, kun vähintään yhtä usein tulisi muistaa kysyä itseltämme, että voiko minuun ja meihin luottaa. Yksittäisen tahon menestys tulee yhteisen onnistumisen kautta. Sen on myös Oulun seudun menneiden vuosien vahva kehitys osoittanut.

Oulun seutu on maan parhaimpia seutuja. Sitä kannattaa kehittää.
 

Takaisin