KIRJOITUKSET
.............................................................................................................................................................

 

Kolumni Forum24-lehdessä 04.12.2008

Itsenäisyyspäivän aikaan


Valmistaudumme viettämään itsenäisyyspäivää. Nyt on jo kulunut 91 vuotta siitä, kun eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen. Itsenäistyminen tapahtui varsin sekavissa oloissa ja vaati monia raskaita vaiheita ennen kuin yhteiskunnallinen tilanne vakiintui ja Suomi sai sisäisen yhtenäisyyden ja kansainvälisesti tunnustetun aseman.


Itsenäisyyspäivää vietämme Suomen näkökannalta katsoen kohtuullisen vakaissa oloissa, huolimatta monista kansainvälisistä kriiseistä ja taloudellisen taantuman uhasta.  Elämme voimakkaasti muuttuvassa maailmassa, ns. maailmankylässä, jossa tieto, ihmiset ja pääomat liikkuvat nopeasti. Erilaiset kriisit heijastuvat ja leviävät maasta toiseen. Tapahtumat jossain kaukana vaikuttavat välittömästi meillekin.
On merkille pantavaa, että monien vaiheiden jälkeen Suomen itsenäisyys on edelleen kestävällä pohjalla. Se on edelleen vaalimisen arvoinen asia. Tosin joidenkin mielestä EU:n jäsenyys on vienyt Suomen itsenäisyyden ja globalisoituminen vähentänyt kansallisten arvojen perustaa.


Muuttuneessa maailmassa omien kansallisten perusasioiden merkitys on oikeastaan vain korostunut. Ne ovat kansallisen olemassaolomme, hyvinvointimme ja tulevaisuutemme kulmakiviä.


Yksi näistä peruspilareista on toimiva ja kansavaltainen yhteiskuntajärjestelmämme. Se on osoittanut toimivuutensa vaikeissakin olosuhteissa. Valtiojärjestyksemme on säilynyt perusteiltaan samana vuodesta 1919 lähtien. Se on kestänyt samana sotien välisen ajan, 1930-luvun oikeistoradikalismin ajan, vaikean sotiemme ajan ja levottoman kylmän sodan ajan. Uskon, että se kestää myös 2000-luvun alun globalisoitumisen ajan. Se on mahdollistanut kansalaisille oikeudenmukaiset ja tasavertaiset mahdollisuudet elämään. Se on mahdollistanut korjaustarpeistaankin huolimatta yhden maaliman parhaimmista hyvinvointiyhteiskunnan koulutus-, sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmineen. Järjestelmässämme kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet ovat kansainvälisesti vertailtuna hyvät. Suuria muutoksia perustuslakiimme tuskin tulee esittämään parasta aikaa työskentelevä perustuslain uudistamiskomitea.


Turvallisuuspolitiikkamme kulmakiviä on ollut ja on edelleen uskottava puolustus, joka edelleen selkeästi nojaa omaan yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaan kansalliseen armeijaamme. Työn alla oleva puolustus- ja turvallisuuspoliittinen selonteko saadaan valmiiksi ensi talvena. Selonteko on hyvä keino hakea yhtenäinen pohja ja laaja poliittinen yhteisymmärrys kokoyhteiskunnan kannalta tärkeälle asialle.
Keskeisin asiakokonaisuus on kuitenkin kansallisen elämämme perusarvot, joiden merkitys heijastuu kaikkeen, mitä teemme. Näistä mm. presidentit Kallio, Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen kehottivat pitämään kiinni. Ne luovat yhteiskuntaamme kivijalan, jonka päällä muut asiat ovat. Kansainvälistymisen edellytyksenä ei ole luopuminen omista perusarvoista ja juurista vaan päinvastoin ne luovat pohjan onnistuneelle kansainvälistymiselle.


Oman kansallisen menestyksemme avainasioita ovat koulutus, osaaminen ja teknologinen kehitys. Niitä on vahvasti tuettava. On kuitenkin ollut historian kuluessa niin, että ne valtiot ja yhteiskunnat, jotka ovat hävinneet, eivät ole hävinneet ensisijaisesti osaamisen ja tekniikan puutteen tai yhteiskuntajärjestelmän heikkouden vuoksi vaan enemmänkin arvoperustan ja moraalin murtumisen vuoksi. Elinvoimaisella yhteiskunnalla on oltava kivijalka.


Itsenäisyyspäivänä puhutaan isänmaallisuudesta. Siitä tulisi puhua muulloinkin, koska se on enemmän kuin juhlapäiviä. Isänmaallisuus näkyy myös arkielämässä, johon kuuluu vastuu itsestä, vastuu toisesta ja vastuu yhteisistä asioista. Se on myös välittämistä, jota erityisesti nyt tarvitaan.


Näin itsenäisyyspäivän aikaan meidän on hyvä muistaa, että olemme saaneet veteraanisukupolvelta perinnöksi hyvään maan, jonka he ovat luovuttaneet hoidettavaksi paremmassa kunnossa ja turvallisempana, kuin itse ovat sen saaneet. Tämä tulee olla meidänkin tavoitteemme.


Itsenäisyyspäivänä meillä on perusteltu syy nostaa sinivalkoinen lippu salkoon. Se kertoo meille vapaudestamme, historiastamme ja tulevaisuudestamme.


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Takaisin