KIRJOITUKSET
.............................................................................................................................................................
Kolumni Forum-lehdessä 25.07.2008 |
Rakennemuutokset ja ihminen
Elämme voimakkaan rakennemuutoksen aikaa. Myös julkinen hallinto ja sen järjestämät palvelut ovat laajassa ja voimakkaassa muutoksessa. Esimerkiksi oman valiokuntani, hallintovaliokunnan vastuualueella suurin osa asioista on uudistuksen alla.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta päätettiin eduskunnassa joulukuussa 2006. Siitä käynnistyi kuntasektorin suurin muutos vuosikymmeniin. Sekä kuntarakenne että kuntien järjestämisvastuulla olevien palvelujen rakenne ja tuottamistavat tulevat uudistumaan. Ensi vuoden alussa tapahtuu kymmeniä kuntien yhdistymisiä. Palvelujen järjestämisen yhteistoiminta-alueita ollaan muodostamassa melko kattavasti. Palvelujen tuottamis- ja järjestämistavat ovat kokonaisuudessaan muutoksen alla.
Parhaillaan on valmistelutyön alla valtion suuri aluehallintouudistus. Siinä on kysymys nykyisten lääninhallitusten, työvoima- ja elinkeinokeskusten, ympäristökeskusten, ympäristölupavirastojen, tiepiirien ja työsuojelupiirien tehtävien uudelleen organisoimisesta. Tämä tapahtuu kokoamalla tehtävät kahteen viranomaiseen. Toinen olisi aluehallintovirasto, "Allu". Toinen olisi elinkeino-, liikenne- ja luonnonvarakeskus, "Ellu". Alluja tuli olemaan tämän hetken kaavailujen mukaan kuusi eli yksi enemmän kuin nykyisiä läänejä ja Elluja tulisi olemaan 15. Esitykset alujaosta ovat vielä alustavia.
Poliisihallintoa ollaan uudistamassa niin, että ensi vuoden alussa poliisipiirien määrä on supistunut 24:een. Uudistus jatkuu niin, että myös poliisin keskushallinto uudistetaan. Oikeushallintoa on myös merkittävästi uudistettu ja sekin uudistustyö jatkuu.
Palo- ja pelastustoimessa suuri uudistus toteutettiin vuonna 2004, jolloin maahan muodostettiin 22 pelastusaluetta ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirrettiin yksittäisiltä kunnilta näille alueellisille pelastuslaitoksille.
Kaikkiin näihin muutoksiin vaikuttavat myös mm. tiukkenevat resurssit, väestörakenteen sekä yhteiskunta- ja yhdyskuntarakenteen muutokset. Tulevaisuudessa ja jo osin parasta aikaa on näkyvissä pula työvoimasta.
Valtionhallinnossa on meneillään paljon keskustelua herättänyt tuottavuusohjelma, joka on merkinnyt henkilöstön vähentämistä. Palvelujen järjestämiseen kunnissa vaikuttaa uudistunut kilpailulainsäädäntö.
Kaiken tämän välttämättömän muutoksen keskellä on syytä kysyä, säilyykö meillä ja kaikilla muutoksentekijöillä kirkkaana mielessä perusasiat. Ne voidaan mielestäni pelkistää kahteen sanaan, ihminen ja palvelut. On syytä muistaa, että palvelut ovat ihmistä varten eikä uudistuksia käynnistetä vain uudistamisen vuoksi vaan tavoitteena on turvata ja kehittää ihmisille turvalliset ja toimivat palvelut.
On aina se vaara, että ihmisistä tulee muutoksen keskellä numeroita. Tunnusluvut ja tilastot ovat aina välttämättömiä päätöksenteon apuvälineitä. Entisenä tilastovirkamiehenä olen kuitenkin todennut sen, että lukujen takana on aina ihmisiä.
Paljon käytetty tärkeä termi sekä valtion hallinnossa että kunnallisessa toiminnassa on nyt tuottavuus. Siihen liittyy myös numerollisia mittareita. Liittäisin siihen toisen termin, vaikuttavuus. Jos tuottavuuden parantumista mitataan vain henkilöiden vähentymisenä, saattaa jäädä näkymättä mahdollinen negatiivinen kokonaisvaikuttavuus. Saatu säästö saattaa aiheuttaa toisaalle mittavat lisäkustannukset, jolloin on säästetty kustannuksista piittaamatta. Tämä tulee näkyviin esimerkiksi, jos poliisien toimintaresurssit tai sosiaali- ja terveydenhoitopalvelujen resurssit ovat liian vähäiset. Tuottavuus voi joskus parantua ja merkittäviä kustannussäästöjä voidaan saada aikaan myös lisäämällä resursseja oikeisiin paikkoihin, useimmiten täsmäkohteisiin. Tämä vaatii vaikuttavuuden laajempaa arviointia.
Tämä asia tulee usein vastaan myös eri palvelujen kilpailuttamisessa. On aina syytä arvioida vaikuttavuutta, ettei heitettäisi vanhan sanonnan mukaisesti lasta pesuveden mukana.
Yhteiskunnallisten uudistusten yhteydessä on aina oltava tieto ja tuntemus siitä todellisuudesta, missä ihmiset arkeaan elävät.