PÄIVÄKIRJASSA
.............................................................................................................................................................

 

Keskivikko 22.10.2008 klo 21.30

Ajankohtaisia asioita

Tänään käsittelimme eduskunnan täysistunnossa hallituksen esitystä suomalaisille pankeille myönnettävistä valtiontakauksista. Tämä liittyy euroalueen jäsenvaltioiden ja Ison-Britannian julistukseen yhteisistä toimenpiteistä rahoitusmarkkinoiden vakauden palauttamiseksi. Vaikka Suomen rahoitusmarkkinat ja pankkijärjestelmä ovatkin lähtökohtaisesti kunnossa, nämä varautumistoimet ovat tarpeellisia, jotta suomalaisten pankkien kilpailuasema säilyy rahoitushuolto toimii. Tämä on myös kaikesta huolimatta sekä kansantaloutemme että kansalaisten etu.

Nykyinen rahoitusmarkkinoiden kansainvälinen murros osoittaa, että ylikorostunut markkinatalous ja yltiökapitalismi ovat joutuneet suuriin vaikeuksiin. Perustellusti voi todeta, että pelkkä markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä ja markkinoita täytyy säädellä ylilyöntien välttämiseksi. Nyt korostuu yhteisvastuun merkitys.

Eilen oli täysistunnossa ns. Jokela-lain käsittely hallintovaliokunnan mietinnön pohjalta. Tehtäväni oli esitellä mietintö ja valiokunnan esittämät muutokset lakiesitykseen. Lakiesitys koskee sekä Jokelan että Kauhajoen tapahtumien tutkintaa, tutkintalautakuntaa, sen tehtäviä ja valtuuksia. Tutkinnan tarkoituksena on selvittää, miten voidaan ehkäistä samankaltaisia tapahtumia ja torjua sellaisista aiheutuvia vahinkoja. Tutkinta on varsin laaja ja perusteellinen. Tutkintalautakunta antaa suositukset valtioneuvostolle, joka päättää niistä toimenpiteistä, joihin tutkintaselostuksen suositusten perusteella ryhdytään. Lakiesityksen sisältö hyväksyttiin yksimielisesti, vaikka erilaisia näkemyksiä olikin siitä, tuleeko tiedotusvälineiden toiminnan tutkiminen sisällyttää tehtäviin.

Ensi sunnuntaina ovat kunnallisvaalit. Keskustan vaaliohjelma korostaa hyvin ajankohtaisesti ja vastuullisesti kodin ja perheiden aseman vahvistamista. Tässä asiassa onkin koko yhteiskunnassamme selkeän linjanmuutoksen aika. Perhe on syytä palauttaa siihen asemaan, mikä sillä on ollut yhteiskunnan perussoluna. Sen on ratkaiseva asia myös koko hyvinvointiyhteiskuntamme kannalta.

Takaisin