AJANKOHTAISTA
.............................................................................................................................................................
15.07.2003 |
Tapanin haastattelu Suomenmaassa: ”Hallitusohjelma on yhteinen sopimus”
Suomenmaa 15.7.2003 / Katariina Laru
Ensimmäisen kauden kansanedustaja, tyrnäväläinen Tapani Tölli korostaa, ettei yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja ihmisten henkistä hyvinvointia saa unohtaa niukankaan talouden aikana.
Perheet ja niiden koossapysyminen sekä perheiden vastuu lasten kasvatuksesta ovat Tapani Töllin mukaan keskeisiä tekijöitä yhteiskunnallisen turvallisuuden ja vakauden sekä henkisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä.
Tuore kansanedustaja toteaa eduskuntatyön alkaneen vauhdikkaasti.
– Olin mukana hallitusneuvotteluissa, mikä oli mielenkiintoinen ja opettava kokemus ensikertalaiselle. Myös valtiopäivien avajaiset olivat kohottava hetki, Tapani Tölli sanoo.
Hän kertoo olevansa erityisen iloinen siitä, että keskusteluyhteydet sekä oman ryhmän jäseniin että muiden puolueiden edustajiin ovat olleet vilkkaat ja toimivat.
– Pidän hyvin tärkeänä saada syntymään luottamukselliset suhteet muihin edustajiin. Jos haluaa vaikuttaa, on tehtävä yhteistyötä, Tölli painottaa. Suhteet sosiaalidemokraatteihin ovat hänen mukaansa hyvät.
Keskustan eduskuntaryhmä on Tapani Töllin mukaan pysynyt kovista paineista huolimatta vakaana ja yhtenäisenä. Myös Pohjois-Pohjanmaan edustajat ovat jo päässeet hyvään yhteistyöhön.
Aiempien työsuhteiden ja luottamustehtävien kautta syntyneellä yhteistyöverkostolla on Tapani Töllin mukaan suuri merkitys eduskuntatyössä. Tyrnävän kunnanjohtajana toimiessaan hän on oppinut, ettei yhteisiä asioita voi hoitaa yksin.
– Kunnanjohtajuudesta on ollut eduskuntatyössä hyötyä myös siinä mielessä, että hallintovaliokunnan jäsenenä voin hyödyntää aiempaa kokemustani kunta- ja aluekehitysasioista, Tölli toteaa.
Toimiminen kunnanjohtajana on edellyttänyt Tapani Tölliltä esimerkiksi paneutumista kuntien rahoitusjärjestelmän uudistamiseen, joka tulee hallintovaliokunnan käsittelyyn myöhemmin tänä vuonna. Tähän uudistusprosessiin hän sanoo haluavansa keskeisesti vaikuttaa.
Tapani Tölli istuu myös sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa syksyllä tulevat pohdittaviksi eläkeuudistus ja perhepoliittiset asiat.
– Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltävät asiat koskettavat jokaisen ihmisen elämää kehdosta hautaan. Pohjois-Pohjamaan sairaanhoitopiirin luottamustehtävissä olen nähnyt näitä asioita paikalliselta ja yksittäisen ihmisen tasolta, Tölli sanoo.
Tapani Tölli pitävänsä lähtökohtanaan omissa valiokunnissa käsiteltävien asioiden hallitsemista. Perustuslakivaliokunnan varajäsenyyttä hän pitää hyvin opettavana kokemuksena.
– Tässä työssä huomaa päivittäin, miten vähän todella tietää. Asioita on niin paljon, että niitä on osattava rajata. Oma rajallisuutensa on hyväksyttävä, koska kukaan ei voi olla kaikkien alojen asiantuntija. Siksi eduskuntatyössä on erittäin tärkeää käyttää asiantuntijoita, Tölli huomauttaa.
Eduskunnan istuntokauden alku on ollut poliittisen myllerryksen aikaa, mikä on Tapani Töllin mukaan peittänyt alleen sen, että samanaikaisesti on paneuduttu itse asioihin.
– Eduskuntatyössä pistää silmään se, että siihen liittyy paljon varsinaisen lainsäädäntötyön ulkopuolista näennäistyötä. Joistakin asioista saatetaan puhua paljon julkisuudessa, mutta asiat eivät todellisuudessa etene, Tölli huomauttaa.
– Hallitusohjelmassa on erittäin isoja asioita toteutettavana. Taloudellinen kasvu on hiipunut ja talouden näkymät ovat heikentyneet. Jos aiomme säilyttää peruspalvelut toimivalla ja hyvällä tasolla, on elinkeinoelämään saatava liikkumavaraa. Taloudellista toimeliaisuutta ja yrittäjyyttä on vahvistettava, Tölli painottaa.
– Samanaikaisesti on huolehdittava yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja turvattava ihmisten perustoimeentulo. Olen kunnanjohtajana huomannut, että paras kuntalainen on sellainen, jolla on elämisen perusedellytykset kunnossa. Tulonsiirtoja ei pitäisi ymmärtää pelkäksi menoeräksi, sillä ihmisten hyvinvointi näkyy taloudessa ja yhteiskunnassa positiivisena asiana, Tölli huomauttaa.
Ihmisten henkisen hyvinvoinnin parantamisen Tapani Tölli näkeekin taloudellisen tilanteen ohella yhdeksi uuden eduskunnan ja hallituksen tärkeimmistä haasteista tällä vaalikaudella.
Hän toteaa ihmisten henkisen pahoinvoinnin näkyvän esimerkiksi opiskelijoiden mielenterveysongelmien lisääntymisenä. Kunnissa ongelmat näkyvät sosiaali- ja terveydenhuollon menoissa sekä koulu- ja asuntomenoissa.
Yhteiskunnallisen päätöksenteon kannalta ongelmat liittyvät Tapani Töllin mukaan läheisesti arvokysymyksiin.
– Mielestäni nykyisellä hallituksella on näiden kysymysten osalta aiempiin hallituksiin verrattuna selkeämpi näkemys, Tölli sanoo.
Perheet ja niiden koossapysyminen sekä perheiden vastuu lasten kasvatuksesta ovat Tapani Töllin mukaan keskeisiä tekijöitä yhteiskunnallisen turvallisuuden ja vakauden sekä henkisen hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Vanhemmat tarvitsevat yhteiskunnalta rohkaisua kasvatustehtävässään.
– Yhteiskunnan tehtävä on tukea ihmistä erilaisissa kriisitilanteissa eli silloin, kun perusrakenteet pettävät. Yhteiskunnallisessa toiminnassa olisi aina muistettava ihmisen näkökulma. Tähän liittyy esimerkiksi omaishoidon tuen kehittäminen: ihmisiä ei saa laitostaa, Tölli painottaa.
Nykyisestä hallitusohjelmasta Tapani Tölli nostaa esiin myös vaikuttavuuden näkökulman, joka käytännössä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että budjetin aluepoliittiset vaikutukset selvitetään vuosittain. Budjetista ei tarkastella teknisesti yksittäisiä sarakkeita, vaan kokonaisvaikutuksia tietyn alueen kannalta.
Tapani Tölli painottaa hallitusohjelman olevan kolmen puolueen yhteinen sopimus, ei yksittäisen puolueen vaali- tai puolueohjelma. Hän luottaa hallitusyhteistyön hyvään toimivuuteen jatkossa ja uskoo myös Keskustan kannatuslukujen kääntyvän nousuun.
– Minulla on erittäin hyvä käsitys pääministeri Matti Vanhasesta. Hän on vahva asiantuntija, hyvin yhteistyökykyinen ja luottamusta herättävä ihminen. Olen kokenut, että häntä on helppo lähestyä pienissäkin asioissa, Tölli toteaa.
– Anneli Jäätteenmäki teki oikean ratkaisun luopuessaan Keskustan puheenjohtajuudesta yhteisen edun nimissä. Hän teki ratkaisunsa yksin, kenenkään puolueessa häntä siihen kehottamatta. Hän halusi antaa puolueelle ja hallitukselle työrauhan, Tölli sanoo.
Julkisuudessa paljon esillä oleva mielikuva kansanedustajista oman edun tavoittelijoina saa Tapani Töllin mielestä ihmiset unohtamaan kansanedustuslaitoksen pitkäjänteisen ja määrätietoisen työn yhteiskunnan kehittämiseksi.
– Monilla on sellainen mielikuva, että vaikuttaa voi vain ääriliikkeiden tai mielenosoitusten kautta, vaikka todelliset päätökset tehdään eduskunnassa, Tölli korostaa. Eduskuntatyössä suomalaisen demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän toimivuus ja ihmisen perusoikeudet ja -velvollisuudet nousevat esiin.
– Suomessa kansanedustaja voi todella vaikuttaa käsiteltäviin asioihin, ja yksittäisenkin kansalaisen yhteydenotolla voi olla suuri merkitys. On tärkeää muistaa, että olemme kansanedustajia, emme kansanjohtajia. Ihmisiä täytyy osata kuunnella, hän sanoo.
Tapani Tölli rohkaiseekin paikallisyhdistyksiä pyytämään kansanedustajia tilaisuuksiinsa, koska niissä käyminen on kansanedustajalle tehtävässä onnistumisen yksi edellytys.
Yksittäisten ihmisten soittoja ja sähköposteja tulee Tapani Töllille päivittäin. Ihmisten kannustavat ja rohkaisevat yhteydenotot ovat olleet hänelle eräitä eduskuntatyön kohokohtia.
Katariina Laru