AJANKOHTAISTA
.............................................................................................................................................................

 

12.10.2004

Hallituksen kuntapolitiikka uskottavaa

- Kuntatalouden tilanne on juuri nyt vaikea. Tilanne on vaikeampi kuin viime vuonna, mutta tulevaisuus on jo valoisampi, sanoi kansanedustaja Tapani Tölli Keskustan ryhmäpuheenvuorossa opposition peruspalveluvälikysymykseen. Hän totesi, että hankalinta on pienissä kunnissa, mutta myös suurissa kaupungeissa kamppaillaan talousongelmissa. Tölli kertoi kuntien välisien erojen olevan huomattavia.

Ryhmäpuheessa Tölli vakuutti, ettei valtionosuusleikkauksia ei tule, verokevennykset on täysimääräisesti kompensoitu ja jatkossa pidättäydytään uusista tehtävistä kunnille. Hän muistutti myös, että nyt on ensimmäistä kertaa saatu aikaan vakautta ja luottamusta vahvistava peruspalveluohjelma ja peruspalvelubudjetti.

Palautteena "kentältä" Tölli kertoi monen kuntapäättäjän sanoneen, että perusluottamus kunta-valtio -suhteeseen on nyt luotu. - On hienoa, että meillä on kuntaministeri, jonka katu-uskottavuus kuntaväen joukossa on hyvä, sanoi Tölli.

Kansanedustaja Tölli muistutti puheessaan, että Kuntien palvelurakennetta uudistettaessa pääasia on ihminen ja hänen tarvitsemansa peruspalvelut. Palvelujen laadusta ja sisällöstä ei tule tinkiä, vaan on uudistettava tapoja tuottaa palvelut. Tölli kertoi Keskustan eduskuntaryhmän tukevan ja rohkaisevan kuntia toimintatapojen ja palvelurakenteiden uudistamiseen, syvään yhteistyöhön ja kuntaliitoksiin ja totesi, ettei näistä mikään ole itsetarkoitus, vaan tavoitteena ovat aina kuntalaisen hyvinvointi ja hänen tarvitsemiensa palvelujen riittävyys.

Ryhmäpuhe luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa:

http://www.tapanitolli.net/www/index.php?sivu=puheet&sivuid=6

tai

http://www.keskusta.fi/tietopankki/?gid=7&ref_gid=7&action=show_document&action_param=994

Uutinen ryhmäpuheenvuorosta verkkolehti Apilassa löytyy osoitteesta: http://www.keskusta.fi/apila/uutiset/?article_id=10503

Takaisin